perjantai 28. heinäkuuta 2017

#121: Miksi bloggaan?

On vain ensin tyhjä teksikenttä. Sitten tietokoneen ääreen istuu henkilö, joka harrastaa bloggaamista. Se on harrastus juuri siinä missä ratsastus tai jalkapallokin. Ja miten tämäkin harrastus on syntynyt?
Itse uskon siihen, että sellaiset luovat ihmiset, jotka tykkäävät kertoa muille ihmisille tekemisistään tai muista harrastuksistaan, ja ne jotka eivät viihdy kameran edessä, vaan mielummin istuvat tietokoneen ruudun takana. Niin ne ihmiset ovat alkaneet harrastamaan tätä ja yleistäneet tätä ja jotkut ihmiset ovat muuttaneet rakkaasta harrastuksestaan itselleen ammatin ja työn, jolla he voivat tienata.

Itse en niinkään kirjoita muiden takia, että "pitää nyt kirjoittaa tästä aiheesta kun luulen, että ihmiset voisivat tykätä siitä". Joo, ehei. En tee niin. Vaan, mä kirjoitan omaksi ilokseni, omaksi huvikseni ja tykkään jakaa jatuksiani ja ratsastuskokemuksiani teille. Mulle ei niinkään merkkaa, että tiedänkö kuinka monta sataa tai tuhatta tai kymmentä mun postauksiani lukee tai kuinka monta ihmistä seuraa mun blogia. Oon tietenkin aina iloinen siitä, että jos mulle ilmestyy uusi lukija, tai kun vaikka edes 100 ihmistä on vieraillut mun blogissa. Ne ei merkkaa ne luvut, että kuinka hyvä tai suosittu bloggaaja oon. Vaan mä itse tavallaan säätelen, että kuinka hyvä bloggaja voin olla. Mutta kaikilla on eri käsitys ja merkitys "hyvälle" tai "suositulle" bloggaajalle.

Mun mielestä mun blogi on hyvä, ja on pääasia, että mä oon tyytyväinen mun blogiin, mun kirjoitus tyyliin ja blogin ulkosuun. On kivaa, jos joku muu siellä ruudun toisella puolella on mun kanssa samaa mieltä ja siinäkin huomaa, että ihmiset ovat loppujen lopuksi aika saman tyylisiä.


On aina ihana saada kommentteja ihan face to face tai muuten, että "sulla on kiva blogi", "sun uusin postaus oli tosi kiva" tai "innostuin lukee sun blogii, enkä tiiä, et miks en aimemmin oo sitä lukenu". Ne sellaset kommentit lisäävät aina itseluottamusta ja niistä saa voimaa jatkaa myös niinä kausina, kun ei ole motivaatiota ylläpitää blogia.

Tosiaan, tähän bloggaamiseen kuuluu myös sellaiset kaudet, kun tekstejä tulee harvemmin tai kun avaan uuden tekstikentän ja se vaan jää valkoiseksi, silloin ei ole mitään mistä kirjoittaa. Mutta oikeastihan, elämässä ja maailmassa on paljon asioita mistä voi kirjoittaa ja eihän sillä ole väliä, että onko postaus lyhyt vai pitkä. Kukaan ei sano tai määrää, että kuinka paljon teksitä postauksessa pitää olla.

Itselläni oli sellainen kausi yhessä vaiheessa, että olin täysin vastakohtainen bloggaaja mitä olen nyt, eli mietin aina paljon, että mikä postaus olisi sellainen mihin tulisi paljon katselu kertoja. Ja mietin silloin, että mitäköhän muut ajattelee tai että, lukeekohan mun blogia kukaan, kun ei mulla oo lukijoita. Mut sitten kyllä tajusin onneks, että tää peli ei vaan voi jakuu näin, mun on löydettävä se mun oma juttu ja oma tyyli tähän bloggamiiseen ja syrjäyttä "mitä muut ihmiset ajattelee"-ajatukset.


Ja blogia ei tarvitse rajata vain yhteen tiettyyn asiaan, itse myös alussa tein niin, että rajasin tän vaan mun ratsastustunti kertomuksille. Mut alko tuntuu ykstoikkoselta niin kirjoittelen silloin tällöin puuta heinää tänne, esimerkiksi edellinenkin postaus käsitteli asennetta. Ja oon tyytyväinen siihen postaukseen, se ei ole mikään romaani, mutta omasta mielestäni se on lyhyt ja ytimekäs, niin kuin tämäkin teksti. Ja mun tekstit saattaa välillä olla täynnä kirjoitusvirheitä, mutta silloin kun innostuu kirjoittamaan ja haluaa kirjoittaa, niin kirjoittaa sen verran nopeasti, että saa ajatukset aivoista tähän koneelle niin kirjaimet saattaa välillä sotkeutua. Eikä se siis oo mitenkään vaarallista, ihminen on nimittäin olento, joka tekee virheitä ja jos on hirveä kirjoittamispuuska niin täytyy saada kirjoittaa.

Siis; miksi bloggaan?
Koska se on elämäntyylini ja harrastukseni ja se on vaan niin ihanaa ja palkitsevaa.

"Blogini on sähköinen paperini johon tälläkin hetkellä kirjoitan elämääni."
    -Vilma


2 kommenttia: