maanantai 16. huhtikuuta 2018

#180: Ryskyllä ratsastamassa ja Hamppaa hoitamassa

Moi! Viimeviikolla torstaina (12.4) ja perjantaina (13.4) olin ratsastelemassa Ryskyllä. Lauantaina (14.4) kävin sitten hoitamassa Hampan. Oli ihanaa päästä jälleen Ryskyn kyytiin ja hoitaa Hamppaa. Tosiaan, mulla oli ollut 2 viikkoa taukoa ratsastuksesta, mutta huomaan itsessäni, että tälläiset pikku tauot tekevät hyvää. Kiinnitän enemmän huomiota muun muassa istuntaani ja perjantaina keskityinkin ratsastamaan vakaalla kädellä. Tein siis harjoitusta, joka vakauttaisi jälleen käteni. Sillä tyylillä, jolla silloin menen ei tarvitse mennä kaunaa, kunnes kädet tasoittuvat. Kun kädet on vakaammat, huomaa Ryskystäkin sen, että se pystyy hakeutumaan paremmin tuntumalle.

Torstai 12.4

Ryskyn kanssa sai edetä ihan rauhallisesti näin alkuun taas eli mentiin enimmikseen käyntiä. Ja musta oli kiva työstää käynti hyväksi. Kenttä oli sen verran märkä etuosasta, joten ravia mentiin kuivilla osilla eli enimmikseen toisella pitkällä sivulla ja kentän toisessa päädyssä. Ravia otettiin pätkittäin, tehtiin päätyyn isoa pääty-ympyrää ja muutenkin pyöristettiin pääty. Pitkällä sivulla keskityttiin suoruuteen. Ja siis ratsastin noin 40 minuuttia, josta ravia oli yhteensä noin 10-15 minuuttia eli mentiin ihan kevyesti.

Kun aloitettiin käynnissä hain nappuloita ja aloitettiin pysähdyksillä sekä volteilla ja ympyröillä. Kun oltiin hetki siinä niin pyöritty suuntaan ja toiseen, niin jatkettiin pohkeenväistöillä molempiin suuntiin. On niin ihanaa huomata ja jälleen todeta kuinka taitava hevonen Rysky oikeasti on, se toimii kuin ajatuksesta. Ryskyn kanssa voisi tehdä vaikka koko tunnin pohkeenväistöjä. Ne onnistuvat ravissakin ongelmitta, kun joskus olen kokeillut. Tehtiin muutamat sulkutaivutukset ihan kokeilu mielessä ja ei mitään ongelmaa niissä! Tosiaankin, ei tehty torstaina mitään ihmeellistä, pyörittiin kentällä, tehtiin pohkeenväistöjä ja ravailtiin välissä.  Rysky toimi hyvin!


Perjantai 13.4

Mentiin vielä rennosti kentällä noin 50minuttiia ja ravattiin tällä kertaa hieman enemmän kuin torstaina eli yhteensä 15-20minuuttia. Ennen raveja aloitettiin tuttuun tapaan käynnissä volteilla, ympyröillä ja pysähdyksillä ennen kun jumppailtiin pohkeenväistöillä. Kun saatiin mukavasti lämmiteltyä ja notkistettua niin otettiin ravia mukaan pätkissä. Vaikka olikin perjantai 13 ja vähän taisi joku mörkö näkyä puskassa, niin silti Rysky käyttäytyi hienosti.

Otettiin välissä käyntiin ennen kun alettiin ravaamaan enempää. Siirryin pääty-ympyrälle käynnissä ja siinä kokeiltiin sulku-, avo- ja vastataivutuksia. Itse olin vähän ruosteessa, mutta taisi silti mennä kuskin ohjeet perille ja saatiin hyviä pätkiä. Tehtiin molempiin suuntiin näitä eri taivutuksia ja Rysky toimi hyvin. Jatkettiin sitten ravissa, otettiin välikäynnit ja jatketiin vähän ravia. Otettiin sitten loppukäynnit ja lähdettiin talliin. Oli muuten ihanaa ratsastaa molempina päivinä auringonpaisteessa!

Lauantaina 14.4 kävin kävelyttämässä Hamppaa 5minuuttia, jonka jälkeen oli kylmäys. Hamppa sai rapsutuksia ja ruokaa siinä kylmäyksen ohessa. Äiti myös harjasi Hampan siinä samalla. Vaikka olikin pieniä mutkia matkassa niin Hamppa käyttäytyi tosi hienosti ja oli muutenkin vain niin ihana! Oon niin onnekas kun mulla on tuollaiset vuokrikset mitä Hamppa ja Rysky on!



Muuten, sen verran vielä, että tarinaan on tulossa heti jatkoa, kun saan vaan hyvän tekstin kirjoitettua. On nimittäin ollut vaikeuksia sen jatkon kirjoittamisessa, mutta pikku vikoja! :D

Nyt, nautitaan keväästä ja ihanasta auringon paisteesta! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti